Kurikka-Seura ry:n historia
Kurikka-Seura on vaalinut vuodesta 1935 lähtien Kurikan kulttuuriperintöä, tehnyt tunnetuksi paikallista historiaa ja pyrkinyt vahvistamaan kotiseutuhenkeä. Ensimmäisinä vuosikymmeninä yhdistys keskittyi esineellisen kulttuurin keräämisen, tallentamiseen ja esillepanoon, mutta sittemmin Kurikka-Seuran toiminta on laajentunut kotiseututyön kentällä. Nykyään Kurikka-Seura tuo Kurikan historiaa ja kulttuuria esille monin näyttelyin, näytelmin, julkaisuin ja erilaisin tapahtumin.
Kurikan museota perustamaan
Kurikka-Seura perustettiin 11.10.1935 Kurikan Pitäjänmuseoyhdistyksenä Kurikan nuorisoseuran talossa. Yhdistyksen tavoitteena oli perustaa paikkakunnalle museo, olihan jo naapuripitäjissä Kauhajoella ja Ilmajoella omat museonsa.
Toinen alullepaneva tekijä oli Kurikassa saman vuoden elokuussa pidetty maatalousnäyttely, johon oli järjestetty vanhojen esineiden osasto. Maatalousnäyttelyn muinaisesinetoimikunnan puheenjohtaja pastori Sakari Söderman (vuodesta 1936 lähtien Sarparanta) oli vuonna 1934 perustanut vanhaan talvihautaan Kurikan kirkkomuseon. Söderman valittiin pitäjänmuseoyhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Ensi töikseen tuore yhdistys ryhtyi etsimään sopivaa museotaloa, joksi valikoitui Latva-Kurikan vanha paapantupa. Kurikan yksityiskauppiaat antoivat huutokaupasta ostetun rakennuksen lahjaksi pitäjänmuseoyhdistykselle, joka siirrätti ja uudelleen rakennutti talon Pölhölän- eli Sarberginmäelle 1937–38.Tämän jälkeen Kurikan Pitäjänmuseoyhdistys pani toimeen esinekeräyksen, joka kesti kesään 1939 saakka. Maisteri Hilkka Vilppula Kansallismuseosta luetteloi esineet talvisotaan mennessä ja kokosi niistä tilapäisen näyttelyn välirauhan tultua 1940.
Näyttely oli avoinna kesäisin jatkosodankin aikana, mutta sodan loputtua syksyllä 1944 tapahtui museon toiminnan halvaannuttanut käänne. Kurikan yhteiskoulu oli joutunut luovuttamaan tilansa sotilassairaalaksi, minkä takia pitäjänmuseoyhdistys joutui luovuttamaan museotalon yhteiskoulun käyttöön. Vuosina 1950–55 asemanseudun kansakoulu toimi museorakennuksessa.
Uuteen nousuun
Sotien jälkeen Suomen valtasi kotiseutuinnostus. Nyt kotiseututyö alkoi laajentua vanhojen esineiden vaalimisesta monitahoiseksi kulttuuri- ja perinnetoiminnaksi. Kurikan Pitäjänmuseoyhdistyskin muutti nimensä 1955 Kurikka-Seuraksi ja suuntautui laajemmin kotiseututyön kentällä. Samana vuonna seura sai takaisin museotalonsa, kun asemanseudun kansakoulu pääsi uusiin tiloihin.
Museota alettiin saman tien kunnostaa, ja sen ovet voitiin avata yleisölle heinäkuussa 1965. Museon näyttelyihin lukeutuivat paikallismuseoille tyypilliset agraariyhteiskunnan elämästä kertovat osastot sekä paikkakunnan merkkihenkilöistä, Samuli Paulaharjusta ja Sameli Elomaasta, kertovat näyttelyt.
Kurikka-Seuran toiminta ei rajoittunut pelkästään museon ylläpitoon, vaan se ryhtyi toteuttamaan kotiseututyötä laajalla rintamalla 1950-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Kurikassa pidettiin 1952 ensimmäinen Kurikan päivä, jonka järjestämisen Kurikka-Seura otti sittemmin hoitaakseen. Paulaharjun kunniaksi Samulin päivän tienoilla elokuussa pidetyn Kurikan päivän ohjelmaan kuuluivat muun muassa tanssi- ja lauluesitykset, historialliset kulkueet, työnäytökset, esitelmät ja puheet.
Kurikka-Seura on myös julkaissut kaksi Kurikkaa esittävää kuvateosta, nimittäin vuosina 1964 ja 1982. Kapellimestari Veli Niemelä keräsi 1980-luvulla kurikkalaisilta pelimanneilta kansansävelmiä ja kokosi niistä nuottikirjan Kaksipa poikaa Kurikasta. Kurikka-Seuran julkaisutoiminnan selkärankana on kuitenkin ollut vuodesta 1970 lähtien Kurikan Joulu, jossa on julkaistu kotiseutuaiheisia tutkimusreferaatteja, muisteluksia ja vuosikatsauksia kurikkalaiseen elämänmenoon.
1960-luvun alussa Kurikka-Seuran omistuksessa oli vain yksi rakennus, museotalona toiminut Latva-Kurikan paapantupa. Kuitenkin jo 1940-luvulla suunnitelmissa oli ollut hankkia Museonmäelle talonpoikaistalon pihapiiriin kiinteästi liittyviä rakennuksia. Tätä pyrkimystä on toteutettu 1960-luvun puolivälistä alkaen: 1967 Museonmäelle siirrettiin Panttilan paja, 1979 Myllykylän mylly, 1980 Harju-Säntin aitta, 1986 Kiskolan talo, 1990 kappalaispappilan aitta ja 2007 Ala-Säntin luhtalato.
Kurikka-Seuran toiminta uudistuu ja kehittyy
Kiskolan talon valmistuminen Kurikan kotiseututaloksi 1988 antoi Kurikka-Seuran aivan toisenlaiset mahdollisuudet toteuttaa toimintaansa kuin aiemmin. Ympäri vuoden lämmin kotiseututalo on tarjonnut tilat järjestää näyttelyitä, tapahtumia ja kokouksia vaikka keskellä talvea. Lisäksi kotiseututalo on antanut hyvän suojan kosteudelle ja lämpötilan vaihteluille herkille esineille ja toimitilat suunnitella ja toteuttaa Museonmäen museaalista työtä.
Talkootyö on ollut vuosikymmeniä Kurikka-Seuran toiminnan edellytys, mutta 1980-luvulta lähtien ”kökkäläisten” tukena ovat olleet kesätyöntekijät. He ovat muun muassa vastanneet Museonmäen viheralueiden kunnossapidosta ja siivonneet kotiseututaloa ja muita alueen rakennuksia. Museota voitiin pitää myös arkena auki, kun kesätyöntekijät toimivat myös museo-oppaina.
Vuosituhannen vaihteessa Museonmäellä käynnistyi Etelä-Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen rahoittama Leader-projekti, joka tähtäsi Museonmäen kehittämiseen ja ympärivuotisesti toimivan museon perustamiseen Kurikkaan. Projekti sai jatkoa Länsi-Suomen lääninhallituksen kontrolloimana ja muun muassa Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamana yritysmuseoprojektina. Vaikka yritysmuseohanke rakennushankkeen osalta ei toteutunut, se poiki kuitenkin useita näyttelyjä, kun seuralla oli nyt käytettävissään ammattitaitoisia, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita työntekijöitä, jotka toimivat tutkijoina, projektipäälliköinä ja -sihteereinä.
Kurikan päivän järjestämistä jatkettiin 2000-luvulle saakka, mutta se sai rinnalleen muunkinlaisia kotiseututapahtumia. Museossa 1980-luvulla järjestetyistä pelimannitapahtumista sai alkunsa Elomaan soitto, jossa paitsi esitettiin kansanmusiikkia mutta myös huolehdittiin sen siirtymisestä uusille soittajasukupolville.
Elomaan soitosta sai alkunsa Kurikka-Seuran 2000-luvulla kukoistukseen noussut näytelmätoiminta. Seura oli jo 1960-luvulla tuottanut näytelmän yhdessä Kurikan nuorisoseuran kanssa, mutta 2000-luvulla edellytykset toteuttaa näytelmiä olivat paremmat Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston avustusten ansiosta. Näytelmien aiheet kumpusivat paikallishistoriasta: ensi-illan Kurikan Museonmäen kesäteatterissa ovat saaneet muun muassa Samuli Paulaharjusta, Alasten pappisperheestä ja Amerikan siirtolaisuudesta kertovat näytelmät.
Kotiseutuperinnettä ja -historiaa tuotiin lähemmäs myös aivan perheen pienimpiä. Lapsille suunnattuja tapahtumia alettiin järjestää 1980-luvulla Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Helkanuorten kanssa. Lastentilaisuuksia järjestettiin 1990-luvullakin lystilauantain tai -sunnuntain nimellä. Uudella vuosituhannella lapsia tutustutettiin Samuli Paulaharjun elämäntyöhön Pikku Samulin seikkailu -nimisellä tapahtumalla, joka käsitti Museonmäelle rakennetun elämysreitin.
Vaikka Kurikan Museonmäellä on saatu paljon aikaan, tekemätöntä työtä on vielä. Kurikka-Seuran tavoitteena on esitellä nykyistä laajemmin Kurikan yritystoiminnan historiaa, onhan Kurikka tunnettu lukuisista yrityksistään. Suunnitelmissa on myös jatkaa yleisön suosion saaneiden, paikallishistoriasta aiheensa ammentavien näytelmien tuottamista ja niitä taustoittavien näyttelyiden kokoamista.
Kurikka-Seura ry:n toimintaa tukee taloudellisesti Kurikan kulttuuritoimi, kurikkalaiset yritykset, yksityiset ja yhteisöt. Kotiseututalon rakentamista on avustanut opetusministeriö ja Kurikan kaupunki. Kotiseututyön perusvoima on kuitenkin edelleenkin vapaaehtoisessa talkootyössä.
